TIDMNOKIA 
 
   Nokia Oyj 
 
   Pörssitiedote 
 
   14.4.2021 klo 20.00 
 
   Muutokset Nokia Oyj:n omien osakkeiden omistuksessa 
 
   Nokia on tänään luovuttanut 49 419 yhtiön hallussa 
ollutta Nokian osaketta (NOKIA) vastikkeetta suorituksena Nokian 
osakepohjaisiin kannustinohjelmiin osallistuneille ohjelmien ehtojen 
mukaisesti. Osakkeiden luovutus perustuu 4.2.2021 julkistettuun 
hallituksen päätökseen yhtiön hallussa olevien 
osakkeiden antamisesta ohjelmien mukaisten sitoumusten 
täyttämiseksi. 
 
   Nokia Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärä 
luovutuksen jälkeen on 34 621 647. 
 
   Nokia 
 
   Luomme teknologiaa, jonka avulla maailma voi toimia yhdessä. 
 
   Olemme luotettava kumppani kriittisissä verkoissa ja sitoutuneet 
jatkuvaan innovaatioon sekä teknologiajohtajuuteen matkapuhelin-, 
kiinteissä ja pilvipalveluverkoissa. Luomme arvoa 
immateriaalioikeuksilla ja pitkäaikaisella tutkimus- ja 
kehitystyöllä palkitun Nokia Bell Labsin johdolla. 
 
   Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja 
turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, 
vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa. 
 
   Lisätietoja tiedotusvälineille: 
 
   Nokia 
 
   Viestintä 
 
   Puh. +358 (0) 10 448 4900 
 
   Sähköposti: press.services@nokia.com 
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=HcvXKge8wjkjSc9NFY9S4Lo4BagFPvAcUKi4CTZZcdjBg3I9jSubsPFfdggPmrJqsWPRvRQZx_yTmCFXBhkYjWn4P-eDG0ZlvMBxHojnd4c= 
 
 
   Katja Antila, johtaja, mediasuhteet 
 
 
 
 

(END) Dow Jones Newswires

April 14, 2021 13:00 ET (17:00 GMT)

Copyright (c) 2021 Dow Jones & Company, Inc.
Nokia Oyj (LSE:0K8D)
Historical Stock Chart
From Feb 2024 to Mar 2024 Click Here for more Nokia Oyj Charts.
Nokia Oyj (LSE:0K8D)
Historical Stock Chart
From Mar 2023 to Mar 2024 Click Here for more Nokia Oyj Charts.