TIDMAFAGR 
 
 
   07:15 Lontoo, 09:15 Helsinki, 26.1.2021 -- Afarak Group Oyj ("Afarak" 
tai "Yhtiö) (LSE: AFRK, NASDAQ: AFAGR) 
 
   HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS EI MUUTTANUT FINANSSIVALVONNAN 
PÄÄTÖSTÄ 
 
   Pörssitiedote 
 
   Helsingin hallinto-oikeus antoi tänään 
päätöksen Afarakin tekemästä valituksesta 
Finanssivalvonnan Afarakille määräämää 
seuraamusmaksupäätöstä koskien. 
 
   Helsingin hallinto-oikeus ei muuttanut Finanssivalvonnan 
päätöstä. 
 
   Afarak julkaisi 24.9.2019 tiedotteen siitä, että 
Finanssivalvonta määräsi Afarakille 1 450 000 euron 
seuraamusmaksu sisäpiiritiedon julkistamiseen ja 
sisäpiiriluettelon pitämiseen liittyvistä 
laiminlyönneistä. 
 
   Helsingin hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen. 
Yhtiöllä on oikeus valittaa 26.1.2021 annetusta 
päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 
päivän kuluessa siitä, kun se on saanut 
päätöksestä tiedon edellyttäen, että 
korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 
 
   Yhtiön hallitus tulee perehtymään Helsingin 
hallinto-oikeuden päätökseen huolella ja harkitsee 
soveliaita jatkotoimia. Yhtiö tulee tiedottamaan jatkotoimista 
aikanaan. 
 
   Helsingissä 26.1.2021 
 
   AFARAK GROUP OYJ 
 
   Hallitus 
 
   Lisätietoja: 
 
   Guy Konsbruck, toimitusjohtaja, +356 2122 1566, 
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=4H8MJU0OMq7UvlW2HJ0xFqoDGTk5NKxgDD4W8bsqQGkWCpXA8CH8wiAzTUaLPza0z_Sa5azJfp8KeOahMOB9gENe9Tvy2FWv_A_Idl13RoUhhyWGNUip61I7WAQx4HoMgHyGEnmHFPfZS0Ahzi0e6BoVTcdRJxti5ph5T-csbUIFy3gpnNVEsdQ6jg6XpM94zEoubOg2WgFIplCnlCDdKtoD9gxMHJPDLwdX7OYuUJaQwlfdRVumbD9AVsUx7fIp14zYe3lOT7vGBDGxwrw8Kg== 
guy.konsbruck@afarak.com 
 
   Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat 
tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla 
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=XGgsOklWdkuNIjzrYP4sDyodMzyt-umgPio1itI55zLBRy9AohEu6uTmXWVX-7Iox1bxKzKLVCM4DDGBuOyw3A== 
www.afarak.com. 
 
   Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee 
vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa 
Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa 
Etelä-Afrikassa. 
 
   Yhtiön osake on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon 
pörssissä (AFRK). 
 
   Jakelu: 
 
   NASDAQ Helsinki 
 
   Lontoon pörssi 
 
   Keskeiset tiedotusvälineet 
 
   https://www.globenewswire.com/Tracker?data=XGgsOklWdkuNIjzrYP4sD55EEyiqLSNyKKuadBFx15Lv-EbvrP7fFbzpqmOBMRmCPCB8ncXndOiTmHLZDIroPtr02b0rTUE6XqQDN3SQaqvn3MZINQvQipqlNnzjo66Iogouj6wRbQzZDIosaYUuY0X4MoPMeKVySL-upt-p7nctSD7GgdjNwo985dPPeGZfI4NW5a5_lGdtOotsvzMiV8vD2XgV_Ah9KGyrIqPaG8I= 
www.afarak.com 
 
 
 
 

(END) Dow Jones Newswires

January 26, 2021 02:19 ET (07:19 GMT)

Copyright (c) 2021 Dow Jones & Company, Inc.
Afarak (LSE:AFRK)
Historical Stock Chart
From Mar 2024 to Apr 2024 Click Here for more Afarak Charts.
Afarak (LSE:AFRK)
Historical Stock Chart
From Apr 2023 to Apr 2024 Click Here for more Afarak Charts.