TIDMAFAGR 
 

12:30 Lontoo, 14:30 Helsinki, 1.6.2022 -- Afarak Group Oyj ("Afarak" tai "Yhtiö) (LSE: AFRK, NASDAQ: AFAGR)

AFARAK GROUP OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Afarak Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiön pääkonttorissa Helsingissä 1. kesäkuuta 2022 poikkeusjärjestelyin COVID-19-pandemian vuoksi.

Yhtiökokous vahvisti konsernin ja emoyhtiön tilinpäätökset ja myönsi Yhtiön

hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2021.

Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2021 ei makseta osinkoa. Lisäksi yhtiökokous vahvisti Yhtiön toimielinten palkitsemisraportin.

HALLITUS

Yhtiökokous päätti, että Afarakin hallitukseen valitaan kolme (3) jäsentä.

Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Jelena Manojlovic (Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen), Thorstein Abrahamsen (Norjan kansalainen) ja Guy Konsbruck (Luxemburgin kansalainen).

Yhtiökokous päätti, että johtoon kuulumattomille hallituksen jäsenille maksetaan 3.500 euroa kuukaudessa ja hallituksen puheenjohtajalle maksetaan lisäksi 1.500 euroa kuukaudessa. Lisäksi yhtiön johtoon kuulumattomille hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan valiokuntatyöskentelystä 1.500 euroa kuukaudessa. Yhtiön johtoon kuuluvat hallituksen jäsenet eivät ole oikeutettuja hallitustyöskentelystä tai valiokuntatyöstä maksettaviin palkkioihin. Hallituksen jäsenille korvataan matka- ja majoituskulut sekä muut välittömästi hallitus- ja valiokuntatyöstä aiheutuneet kulut yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

TILINTARKASTAJA

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan Yhtiön tarkastaman laskun mukaan ja että Yhtiön tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi valitaan uudelleen tilintarkastusyhteisö Tietotili Audit Oy, joka on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana tulee toimimaan KHT Urpo Salo.

SUUNNATTU MAKSUTON OSAKEANTI YHTIÖLLE ITSELLEEN

Yhtiökokous päätti osakeyhtiölain 9. luvun 20 --:n mukaisesti suunnata maksuttoman osakeannin yhtiölle itselleen. Annettavien osakkeiden lukumäärä on yhteensä 15.000.000 uutta osaketta. Osakkeet ovat samaa lajia kuin yhtiön muut osakkeet ja ne tuottavat samat osakeoikeudet kuin yhtiön vanhat osakkeet niiden rekisteröinnistä alkaen. Yhtiön haltuun tulevia omia osakkeita voidaan käyttää muun muassa lisärahoituksen keräämiseen sekä yrityskauppoihin tai muihin liiketoiminnan järjestelyihin ja sijoituksiin tai työntekijöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmiin. Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin viivytyksettä, jonka jälkeen yhtiö hakee osakkeiden ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:ssä

HALLITUKSELLE VALTUUTUS PÄÄTTÄÄ OSAKEANNISTA JA MUIDEN OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla voidaan laskea liikkeeseen yhdessä tai useammassa erässä enintään 250.000.000 uutta tai Yhtiön hallussa olevaa osaketta, mikä vastaa noin 99,19 prosenttia Yhtiön tällä hetkellä rekisteröidystä osakemäärästä. Hallitus voi käyttää valtuutusta muun muassa lisärahoituksen keräämiseen sekä yrityskauppoihin tai muihin liiketoiminnan järjestelyihin ja sijoituksiin tai työntekijöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmiin. Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää sekä maksullisesta että maksuttomasta annista. Merkintähinnan maksuna voidaan käyttää myös muuta

vastiketta kuin rahaa. Valtuutus sisältä oikeuden päättää osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamisesta osakeyhtiölaissa määrättyjen edellytysten täyttyessä. Valtuutus korvaa aikaisemmat valtuutukset ja se on voimassa kahden (2) vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Yhtiön hallitus piti yhtiökokouksen päätyttyä järjestäytymiskokouksen, jossa Thorstein Abrahamsen valittiin yksimielisesti uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen valiokunnat kokoonpanoineen ovat seuraavat:

Tarkastusvaliokunta

Thorstein Abrahamsen, puheenjohtaja

Jelena Manojlovic

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta

Jelena Manojlovic, puheenjohtaja

Thorstein Abrahamsen

Terveyden, turvallisuuden ja kestävän kehityksen valiokunta

Thorstein Abrahamsen, puheenjohtaja

Jelena Manojlovic

Guy Konsbruck

MUUT TIEDOT

Afarak Group Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä 1.6.2022 on yhteensä 252.041.814 osaketta ja ääntä, ja Yhtiön hallussa on 5.173.991 omaa osaketta.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Yhtiön verkkosivuilla www.afarak.com

viimeistään 15. kesäkuuta 2022 alkaen.

HELSINGISSÄ 1. KESÄKUUTA 2022

AFARAK GROUP OYJ

Guy Konsbruck

Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Guy Konsbruck, toimitusjohtaja, +356 2122 1566, guy.konsbruck@afarak.com https://www.globenewswire.com/Tracker?data=7bBla5m3h_-m9P9I4DaLHgabAefTOlhapFoqFps1h7qW00FKbTjaDR_0Yt6fKZn46Jj8B5zfis0IK4bBzLzfIvGZU1ugfyys5QH_-mFVx99VcmgKVItBz-Y70NPF13bBSdcQAATHVAPOYK3VgyXe68EsGG6X8WFuHnZv4PUEYNwmzy7SK6bayIjG_RL4nVjAu9qJ1aRM_R7xG3cpY6klpwIQvuZaeftz8aXWK1YY3bM6VCjezPwAlOcXWHNWwJFlRnudqZP-VXUwqcn655Ul3A==

Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla www.afarak.com.

Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon pörssissä (AFRK).

Jakelu:

NASDAQ Helsinki

Lontoon pörssi

Keskeiset tiedotusvälineet

www.afarak.com

 
 

(END) Dow Jones Newswires

June 01, 2022 07:31 ET (11:31 GMT)

Copyright (c) 2022 Dow Jones & Company, Inc.
Afarak (LSE:AFRK)
Historical Stock Chart
From Mar 2024 to Apr 2024 Click Here for more Afarak Charts.
Afarak (LSE:AFRK)
Historical Stock Chart
From Apr 2023 to Apr 2024 Click Here for more Afarak Charts.