Afarak Group Plc Afarak Group: EtelÄ-AFRIKAN Business Rescue -SANEERAUSMENETTELY
May 08 2020 - 7:53AM
UK Regulatory
TIDMAFAGR
14:00 Lontoo, 16:00 Helsinki, 8. toukokuuta 2020 - Afarak Group Oyj
("Afarak" tai "Yhtiö") (LSE: AFRK, NASDAQ: AFAGR)
ETELÄ-AFRIKAN BUSINESS RESCUE -SANEERAUSMENETTELY
Pörssitiedote
Etelä-Afrikka aloitti 27. maaliskuuta 2020 koronaviruspandemian
leviämisen hillitsemiseksi maassa ensimmäiset 21
päivän mittaiset kansalliset hallituksen asettamat
liikkumisrajoitukset, joita on sittemmin jatkettu ja jotka ovat nyt
vaiheessa 4.
Rajoitusten jatkuessa suurin osa yrityksistä on ollut kokonaan
suljettuina eikä maasta ole saanut vietyä tavaroita ja
hyödykkeitä.
Tästä johtuva, maailmantaloudessakin jylläävä
taloudellisen toiminnan stagnaatio on ruokkinut jo valmiiksi
sitkeästi jatkunutta globaalia taantumaa.
Valitettavasti tilanne todennäköisesti vaikuttaa markkinoihin
ja maailmantalouteen myös tulevina viikkoina ja kuukausina.
Asetettujen rajoitusten ja niihin liittyvien taloudellisten vaikutusten
seurauksena Afarak ilmoittaa osakkeenomistajilleen, että se aikoo
hakea Afarak Mogalen ja Afarak South African vapaaehtoiseen business
rescue -saneerausmenettelyyn Etelä-Afrikan Companies Act
--yhtiölain 6 luvun mukaisesti, joka mahdollistaa taloudellisissa
vaikeuksissa oleville eteläafrikkalaisille yhtiöille niiden
raha-asioiden uudelleenjärjestelyn ja saneerauksen.
Yhtiö uskoo että se selviää saneerauksesta
suhteellisen lyhyessä ajassa, sillä maailmanmarkkinahinnat
ovat viime aikoina parantuneet ja heikkenevä ZAR/USD-vaihtokurssi
on vaikuttanut suotuisasti tuotantokustannuksiin.
Helsinki, 8.5.2013
AFARAK GROUP OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Afarak Group Oyj
Guy Konsbruck, toimitusjohtaja, +356 2122 1566,
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=MqTd4u56fTaeojecUgOYtaTL9Eed7o3_e_WD-HHvFElNoMj7mzZYrREX03X_tJoP0-Q4HzbXxH9xQLRfdTJqpEgRu8jlVqF85O_10cXBEIc0_Tq6iIJ__koyw08nv4-D
guy.konsbruck@afarak.com
Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat
tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=Wri_2K2sNb7nDZlqPMYb1K5DLPAZxcuTFDFIFYruuF5c4YNnwIrv30mjDrh-zxJpaXITKmPn5SlXFXJ9-xIIIg==
www.afarak.com.
Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee
vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa
Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa
Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ
Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon pörssissä (AFRK).
Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
https://www.globenewswire.com/Tracker?data=Wri_2K2sNb7nDZlqPMYb1OkqOEgAcyjfE-maQL58yNj4wdEzhkbStZKbGB43BT9REj0itYTHaOnPI7T2TQHarw==
www.afarak.com
(END) Dow Jones Newswires
May 08, 2020 08:53 ET (12:53 GMT)
Copyright (c) 2020 Dow Jones & Company, Inc.
Afarak (LSE:AFRK)
Historical Stock Chart
From Apr 2024 to May 2024
Afarak (LSE:AFRK)
Historical Stock Chart
From May 2023 to May 2024